pariterapia

Pariterapia

Pariterapia on helpoin keino hoitaa parisuhdetta!

Parisuhteessa on tunnetusti aina ylä- ja alamäkiä, mutta sen lisäksi siinä on mielestäni myös katkoviivoja. Katkoviivojen kohdalla punnitaan parisuhdetta ja sen jatkumista.

Monet erilaiset elämän käännekohdat koettelevat meitä yksilöinä, mutta myös parisuhdettamme. Tällöin on vaarana, että parisuhteemme joutuu kriisiin tai tapahtuu klassinen ”erilleen kasvaminen”.

Pariterapia apuna solmukohdissa

Pariterapia, eli lyhytterapia voi sopia teille erityisen hyvin silloin, kun esimerkiksi:

Kommunikointi on vaikeaa tai se on loppunut kokonaan

Et koe tulevasi enää kuulluksi parisuhteessa

Toinen tuntuu vieraalta ja se tuttu puoliso on ikään kuin kadonnut jonnekin

Toisen tavat ärsyttävät ja aiheuttavat vihan tunteita

Kiinnostuksen kohteenne eroavat radikaalisti tai on klassisesti kasvettu erilleen

Kumppanin kosketus saa aikaan ristiriitaisia tunteita tai kosketus puuttuu kokonaan

Parisuhteen tilalle on tullut kumppanuussuhde tai vastuullisuussuhde (esimerkiksi perhearki)

Ette näe suhteellanne enää tulevaisuutta

Milloin pariterapiaan?

Ennen kuin tilanne pääsee pahenemaan tai päätätte pistää lusikat jakoon, on hyvä pysähtyä hetkeksi ja pohtia onko viimeinen oljenkorsi vielä olemassa? Haluatteko antaa vielä yhden mahdollisuuden? Oletteko sen velkaa itsellenne, toisillenne ja parisuhteellenne? Voiko asioita vielä korjata?

Pariterapiaan on järkevä hakeutua myös silloin, kun mitään varsinaisia ongelmia parisuhteessa ei vielä ole, mutta haluatte hoitaa parisuhdettanne mahdollisimman hyvin myös tulevaisuudessa!

Voit tulla pariterapiaan yksin tai yhdessä. Joskus kumppania on vaikea saada aluksi mukaan pariterapiaan, joten voit tarvittaessa aloittaa pariterapian yksin ja kumppani voi liittyä siihen myöhemmin.

Pariterapia toteutetaan etävastaanotollani täysin luottamuksellisesti ja vaivattomasti videoyhteyden välityksellä silloin, kun teille parhaiten sopii.

Pariterapian hinta: 120,00 € (sis. alv 24%) / 60 minuutin etävastaanotto. Lyhytterapiajakso on keskimäärin yleensä noin 2-5 terapiakertaa (tarvittaessa toki enemmänkin), mutta joskus jopa yksi terapiakerta voi auttaa teitä haastavassa tilanteessa eteenpäin.

Voitte laittaa minulle viestiä, niin voidaan jutella lisää tilanteestanne. Ottamalla yhteyttä, ette sitoudu mihinkään, sillä haluan ensin varmistua teidän hyötyvät lyhytterapiasta varmasti.

Lämpimästi tervetuloa!

-Mia

Mia Nevalainen, lyhyterapeutti ja Positive Psychology Coach®

Perheiden, parien ja yksilöjen tukena elämän solmukohdissa

Seuraa minua Instagramissa tai Facebookissa saadaksesi paljon uusia tärkeitä oivalluksia ja ajatuksia itseäsi varten!