Alanvaihto nelikymppisenä

Alanvaihto nelikymppisenä

Jos alanvaihto nelikymppisenä tulee eteesi ensimmäistä kertaa, niin olet onnekas. Useimmat ovat nelikymppisenä jo hyvää vauhtia ”toisella kierroksella”.

Kohtaan usein toistuvia kipupisteitä eri ikäryhmiin kuuluvien alanvaihtajien kanssa keskustellessa. Halusin kerätä niitä vähän yhteen Sinulle. Ihan vain tietääksesi, ettet todellakaan ole yksin tai ainoa mietteidesi kanssa.

Viimeksi kirjoitin kolmekymppisen alanvaihdosta ja nyt on aika syventyä 40-vuotiaiden (noin +-5 vuotta) ajatuksiin alanvaihdosta, joihin yleisimmin törmään.

Ajatuspolku

alan vaihto

Usein ensimmäisenä hiipii ajatuksiin, että tämä työ ei ole enää minua varten. Koetaan, että työ on kuormittavaa, eikä tarjoa enää samaa onnistumisen kokemusta kuin aiemmin. Riemu työn tekemisestä voi olla kadonnut tai laantumassa. Tuntuu, ettei pysty antamaan itsestään enää kaikkea sitä, mihinkä haluaisi antaa. Itse työ ei välttämättä ole muuttunut, mutta ihminen työn tekijänä sitäkin enemmän. Toisaalta myös ala, jolla työskentelee, on saattanut muuttua radikaalisti, eikä sitä kautta koe työtä enää itselleen sopivaksi.

Seuraavana ajatuksena tulee, että haluaa päästä pois tästä oravanpyörästä. Haluan tehdä jotain itselleni merkityksellistä. Helpottaako oloa työpaikan vaihtaminen, vai seuraako kuristava tunne perässä? Voisiko ratkaisuna olla sittenkin kokonaan toiselle alalle siirtyminen?

Jos ei vielä tässä kohdassa ole päätynyt johonkin ratkaisuun, niin viimeisenä tulee ajatus, että nyt on pakko tehdä jotain. On pakko alkaa tekemään jotain asialle, kun vielä on työ- ja toimintakykyinen. On pakko tehdä jotain, koska oma terveys on tärkeää – tärkeämpää kuin mikään muu työelämässä.

Työelämän keskipisteessä

keskipiste

Monet miettivät, että nelikymppisenä on viimeiset hetket vaihtaa alaa, että olisi vielä mahdollisuus työllistyä. Tai hetkinen, työllistyykö enää nelikymppinen? Toisaalta kokemusta on jo kertynyt, mutta ei kai vielä jää nuorempien jalkoihin?

Ollaan kuitenkin uran ja elämän yhteensovittamisen kanssa siinä pisteessä, että työn mielekkyys voi olla tärkeämpää kuin korkea palkka. Jopa tulotasosta ollaan valmiita tinkimään hetkellisesti, kun päämäärä tulevaisuudelle on kirkas.

Halutaan löytää oman elämän tasapaino ja elämäntilanne voi olla jo sellainen, että on aikaa vähän jo ajatella itseään. Mitä minä haluan tehdä loppuelämälläni?

Radikaali muutos

Uskotteko, että kuulen jatkuvasti asiakkaideni kanssa keskustellessa lauseen: ”Eihän kukaan järkevä jätä vakityötään ja hyppää tyhjän päälle!?”. Ja voitteko kuvitella, että kyllä jättää ja kyllä hyppää. Useampi, kuin osaatte kuvitellakaan. Ei välttämättä ihan tyhjän päälle, aina yleensä on joku suunnitelma olemassa valmiina.

”Eihän kukaan järkevä jätä vakityötään ja hyppää tyhjän päälle!?”

On muuten äärettömän kummallista, miten me suomalaiset pidämme vakituista (= toistaiseksi voimassa olevaa) työsuhdetta jotenkin sellaisena saavutettuna etuna, mistä ei saa haluta luopua. On ymmärrettävää, että se tuo taloudellista turvaa, mutta tänä päivänä ei mikään ole enää varmaa. Voi olla, että se vakituinen työ loppuu kuin seinään. Tai voi saada jostain muualta uuden vakituisen työsuhteen.

Tarvitaan vain se rohkeus luopua totutusta. Pitää uskaltaa luopua etuuksista, pitkistä lomista ja mahdollisista ikälisistä. Pitää uskaltaa luopua siitä säännöllisestä arjesta, jonka vuoksi haluaa muutosta.

Miten tästä eteenpäin?

Kun vihdoin on tehty päätös, että halutaan muutosta, niin seuraava ahdistuksen paikka on se, että mitä minä sitten oikeastaan haluankaan? Miten osaan valita itselleni sopivan alan?

Onko kouluttautuminen työn ohella mahdollista ja miten se opintovapaa tai aikuiskoulutustuki nyt toimikaan?

Päässä risteilee loputon kysymysten tulva. Jos et saa mietteisiin selkoa, niin apua on saatavilla. Joskus keskustelu ulkopuolisen asiantuntijan kanssa voi selkeyttää päämäärää huomattavasti.

Hakutaidot ruosteessa?

työnhaku

Ei haittaa, niin on monella muullakin. Ja niitä voi onneksi aina päivittää ajan tasalle.

Karu totuus on se, että jos et ole hakenut töitä viimeiseen viiteen vuoteen, niin saatat olla auttamattomasti ulkona siitä, miten nykypäivänä haetaan töitä.

Jos 2000-luku soittelee ja kyselee tekemäsi CV:n perään tai et ymmärrä nykypäivän hakukotkotuksia, niin laita viestiä. Olen täällä sitä varten ?

-Mia

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.